Siirry suoraan sisältöön
Savon Stories

Savon Stories

Savon Storiesin takana on kaksi sisarusta, jotka kertovat yrityksen saaneen alkunsa heidän 115-vuotiaaksi eläneen isoisänsä viisaista opeista. Isoisä eli marokkolaisena maanviljelijänä yksinkertaisella ja tuoreella raaka-ravinnolla. Sisarukset uskovat terveellisen syömisen ja minimalistisen kulutuksen olleen isoisän salaisuus pitkään elämään. Savon Stories perustuukin ajatusmalliin, jonka mukaan iho on ”toinen vatsa” tai suolisto. Sisarukset keräävät tuoreet ja ravinteikkaat raaka-aineet suoraan luonnosta isoisänsä mallin mukaan.

Savon Stories valmistaa käsin pienen perhetiimin kesken ikivanhoilla resepteillä hurmaavia, aitoja, alkuperäisiä saippuoita, palashampoita sekä kylmäprosessilla valmistettuja puhdistustuotteita. Raaka-aineet ovat tuoretta luomua sekä myös tuotteissa käytetty kallisarvoinen, marokkolainen arganöljy on suodattamatonta toisin kuin yleisimmin markkinoilla olevat. Tuotteet valmistetaan sekä Englannissa että Ranskan Provencessa.

Iloa ja tuoksujen hurmaa aidon, alkuperäisen, eettisen, ekologisen raakakosmetiikan parissa!

Näytetään tuotteet 1-11 / 11

Tuoteryhmän tuotteet