Terre d'Oc – Lahjakkaiden naisten luomat ylelliset teet
Ranskan Alpeilta lähtien, ympäri maailmaa naiset kasvattavat teetä ja poimivat silmut käsin ikivanhoja perinteitä noudattaen. Toiset heistä kävelevät vuorten juurilla etsimässä uutta satoa parhaista luomupuutarhoista tai myyttisistä istutuksista.
Samaan aikaan Provencessa naiset unelmoivat ja yhdistelevät herkkiä, hienostuneita makuja tai luovat ainutlaatuisia reseptejä. Toiset suunnittelevat tai täyttävät toinen toistaan kauniimpia, värikkäitä teerasioita. Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, muut maistelevat satoa ja valvovat lehtien ja makujen laatua. Terre d'Oc on viimeisen 25 vuoden ajan työskennellyt maapalloa ja sen asukkaita kunnioittaen ja on syvästi sitoutunut todelliseen reiluun kauppaan ja laadukkaaseen luomuun sekä ympäristön kunnioitukseen. Terre d'Oc on syntynyt erään naisen ja hänen tiiminsä lahjakkuudesta ja heidän tahdostaan tuoda hieman lisää inhimillisyyttä meidän jokapäiväiseen elämään.
Kaikki Terre d'Oc teet ovat vastuullisesti luomuviljeltyjä ja ECOCERTin sertifioimia. Teet on pakattu kierrätettäviin ja uudelleen käytettäviin kuvan kauniisiin rasioihin, jotka ovat saaneet inspiraationsa eri puolilta maailmaa.
Toimitus Matkahuollon Lähellä-pakettina
Kun tilaat toimituksen Matkahuollon Lähellä-pakettina, Matkahuolto kuljettaa pakettisi nopeasti ja luotettavasti noudettavaksi valitsemaasi Matkahuollon toimipaikkaan tai Suomen Lähikauppa Oy:n kauppaan eli Siwaan, Valintataloon ja Euromarketiin. Noutopisteistä erityisesti kauppojen pitkien aukioloaikojen ansiosta voit hakea pakettisi läheltä sinulle parhaiten sopivana ajankohtana. Saat ilmoituksen tekstiviestillä heti, kun paketti on noudettavissa. Sen vuoksi on tärkeää, että merkitset tilaukseesi puhelinnumerosi. Sinua lähimmät noutopisteet voit tarkistaa Matkahuollon toimipaikkahausta Matkahuollon toimipaikkahausta
Pienen paketin hinta on 6.90€
Suuren paketin hinnat on 10,50 €
Jos tilaamasi tuotteet mahtuvat kirjekuoreen, toimitamme ne postin kautta tavallisella postimaksulla.
Tilaus ulkomaille:
Emme toimita ulkomaille.
Tilaukset maksetaan ostosten teon yhteydessä Checkout-maksupalvelun kautta. Käytössäsi ovat luottokorttimaksut sekä suomalaiset verkkopankit. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti Netsin SSL-suojatulla maksulomakkeella. Verkkokaupalla eikä Checkout Finland Oy:llä ole pääsyä korttitietoihin eikä maksukortin tietoja tallenneta järjestelmiimme.
https://checkout.fi/maksuehdot.html
Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveron.
Voimassaoleva hinta on Naturellement -verkkokaupassa tilaushetkellä ilmoitettu hinta. Naturellement Oy pidättää oikeuden virheellisesti kirjattujen hintojen korjaamiseen.
Kaikki yli 80e tilaukset toimitamme ilman postikuluja!
Asiakas saa sähköpostilla tilausvahvistuksen vastaanotetusta tilauksesta ja toisen sähköpostin kun tilaus on käsitelty ja tuotteet ovat matkalla.
Tilaajan tulee olla vähintään 18-vuotias.
Naturellement Oy pidättää oikeuden olla hyväksymättä tilausta.
Lähetämme tilauksesi mahdollisimman nopeasti, arvioitu toimitusaika on n. viikko. Otamme sinuun yhteyttä, jos tilattu tuote on loppunut varastostamme. Sinulla on oikeus peruuttaa tilaus, mikäli tuotetta ei pystytä lähettämään seuraavan neljäntoista arkipäivän kuluessa.
Mahdollisista jälkitoimituksista ei peritä toimitusmaksua.
Vain viallisilla tuotteilla on palautusoikeus!
Tuolloin sinun tulee ottaa yhteyttä osoitteeseen liisa(at)naturellement.fi ja kertoa meille miten tuote on viallinen. Palaustuspäätöksen tehtyämme lähetämme sinulle kirjepostina pakettikortin, jolla voit tehdä palautuksen sinua lähinpään matkahuollon pisteeseen veloituksetta.
Mahdollista takaisinmaksua varten, ilmoita meille tilinumerosi IBAN-muodossa osoitteeseen liisa(at)naturellement.fi Palautamme tuotteista rahat kokonaisuudessaan ilmoittamallesi tilille kahden viikon kuluessa tuotteiden saavuttua varastollemme.
Mikäli kaipaat apua tilauksen tekoon, tuotteiden valitsemiseen tai sinulla on jotain muita tilausta koskevia kysymyksiä, voit olla meihin yhteydessä. Ota yhteyttä
Tilaamalla tuotteita verkkokaupasta www.naturellement.fi liityt automaattisesti uutiskirjeen tilaajalistalle. Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.